Jenna Orreveteläisestä muodostelman päävalmentaja

Tapparan Taitoluistelijoiden muodostelmaluistelun päävalmentajaksi on valittu Jenna Orreveteläinen. Hän aloittaa tehtävässään 6.4.2021.
​​​​​​​

Seuramme muodostelmaluistelun uudeksi päävalmentajaksi on valittu Jenna Orreveteläinen. Hän siirtyy tehtävään Kouvolasta Kookoo Jäätaitureista, missä hän toimi muodostelmaluistelun päävalmentajana vuodesta 2017 alkaen. Valmentajauransa Jenna on aloittanut Oulun Luistelukerhossa jo vuonna 2013 ja kaudella 2016-2017 hän toimi päävalmentajana Wasa Team Skatersissä.

Jenna on lähtöisin Oulusta, missä hän luisteli oman uran aina sm-junioreihin saakka. Koulutukseltaan hän on liikuntaneuvoja ja suorittanut Suomen Taitoluisteluliiton jatkotason valmentajakoulutuksen. Parhaillaan hän täydentää omaa osaamistaan fysioterapian opinnoilla. Jenna kuvailee itseään määrätietoiseksi ja ahkeraksi tekijäksi, joka haluaa kehittää omaa ammattitaitoaan monipuolisesti.

"On hienoa päästä työstentelemään osaksi Tappara -yhteisöä. Odotan innolla harjoitteluarkea motivoituneiden ja innokkaiden luistelijoiden kanssa ja sitä, että voimme yhdessä tähdätä kohti tavoitteitamme", Jenna toteaa.

Tapparan Taitoluistelijat ja koko Tappara -perhe toivottaa Jennan lämpimästi tervetulleeksi seuraamme!